lauantai 16. helmikuuta 2013

Säärystimet ja ranteenlämmittimet

Heippa kaikille! Anteeksi kun helmiviikkoni jäi tammikuussa kesken. Perheessä sattui surullinen tapahtuma, kun ukkini menehtyi vanhainkodissa pitkään kestäneen sairauden päätteeksi. Jäi siinä sitten kaikki mukavat harrastukset joksinkin aikaa mielestä.

Nyt alkaa taas olla parempi olo, ja olen saanut neulottua jo aikaa sitten tilattuja neuleita valmiiksi. Miehenpuolikkaan villapaita on enää hihoja vailla, ja isän kaverille on valmistumassa tunika. Molemmista tulee tosi hienot, joten innolla odotan että pääsen esittelemään ne! 

Työkaverille sain viime viikolla valmiiksi lenkkisäärystimet talvilenkkeilyyn. Lanka 100 % merinovillaa. Levenee alaspäin, joten yltää hyvin lenkkarin päälle.

 















Ullalle tein ranteenlämmittimet, jotka lupasin ensin saada valmiiksi viime vuoden puolella, sitten alkuvuodesta. Joskus näissä kestää. :) No, parempi myöhemmin kuin aiemmin. Näissä lankana pehmoinen silkkimohair-sekoitus.



















Sitten vähän erilaisten käsitöiden pariin. On taas se aika vuodesta, kun kesän taimet voi laittaa kasvamaan. Minulla on jo paljon ihania chilejä tulossa! Ja myöhemmin keväällä on tulossa muita hyötykasveja - tomaattia, paprikaa, lisää chilejä (tilasin netisä ainakin 15 erilaista lajiketta) ynnä muuta. Näitä tulee taas niin paljon että jos on tarvetta taimille, ota yhteyttä, myyn taimia 2 euron kappalehintaan.

















Nyt unten maille. Ensi viikkoon!

Nellura