Työkaverini väitteli tohtoriksi perjantaina. Hän kysyi minulta viime vuoden loppupuolella että voisinko tehdä hänelle avainkaulanauhan, mutta juttu jäi silloin niille puheille. Kun siis mietimme yhdessä työporukan kanssa hänelle väitöslahjaa, mieleen tuli heti että teen hänelle kyseisen korun.
Kaulakorussa/avainnauhassa on vihreiden puuhelmien seassa erilaisia sävyyn sopivia kiviä ja välihelminä pieniä, tummia siemenhelmiä. Lukkoa ei ole, vaan koru on tarpeeksi pitkä jotta sen saa pujotettua pään yli.
Tämä onnistui kerralla täydellisesti - pituus, värimaailma, kaikki menivät nappiin. Ja näyttipä se tuoreelle tohtorillekin kelpaavan.
Nyt on aika laittaa pillit pussiin tämän viikon osalta ja toivottaa hyvät yöt.
N
Kameran akku on taas täydessä latingissa. Olen labratorioassistenttina yhdellä yliopiston biologian kurssilla, ja siellä oli kurssikäytössä kamera, jonka laturiin oma akkuni passasi. Lainasin sitä vaivihkaa eilisen kurssikerran ajan, hehe. Huono puoli tässä on se, että minulla ei vieläkään ole omaa laturia.
Tällä kertaa kuvauksen kohteeksi pääsi kauan sitten tummista makeanveden helmistä ja hopeasta rakentamani rannekoru. Ensimmäisessä kuvassa näyn kuvanneen oman varjoni hienosti käsivarteni päälle, mutta eiköhän tuosta selvän saa. Verikin on näemmä paennut peukalosta - oli hieman hankala asento kuvata.
Korussa on kahdenkokoisia helmiä, ja lukossa riipuksena helmien lisäksi kimalteleva kirppikseltä löydetty muovipallura, joka sopii värinsä puolesta koruun kuin nappi otsaan. Koru on kieputeltu hopeaan yhdeksi pitkäksi pötköksi, ja se kiepautetaan ranteeseen kaksinkerroin.
Muistaakseni taisin aloittaa tämän kaulakoruna, mutta helmet loppuivat kesken ja siitä tuli rannekoru. Olen iloinen että näin kävi, sillä tämä on todella kivannäköinen ja kestävä rannekorumalli.
Ensi kertaan!
N
Kamerasta loppui akku. Minulla ei ole omaa akkulaturia. Viimeksi lainassa ollut laturi ei ole enää täällä. Möh.
Ennen akun loppumista ehdin kuvata tilaustyönä tehdyt säärystimet. Tein sitten samalla kahdet, ihan kaiken varalta. Lankana käytin pehmoista villasekotetta, puikot nro 4.
Ensimmäiset säärystimet (jotka pääsivät jo uuteen kotiin) saivat somistuksekseen palmikot. Tosiin säärystimiin tein pitsikuvion. Voi olla että ne jäävät itselleni käyttöön - säärystimiä ei voi koskaan olla liikaa.
Akkulaturia odotellessa...
N
Ainakaan täällä Oulun korkeudella ei taivas paljon pilkota. Valon määrän lisääntymisen huomaa kyllä jo - onhan helmikuu jo kohta puolessa välissä. Valokuvauksen kannalta tämä on mukavaa (vaikken viime aikoina olekaan ehtinyt ottaa valokuvia kuin vasta iltamyöhään).
Eilen kuvasin pari rannekorua - tässä niistä toinen.
Malli on sama kuin tässä korussa - vain helmet ovat erilaiset. Nämäkin helmet ovat mummin perua, mutta tällä kertaa äidin puolelta. Helmet ovat muovia.
Kuvasin molemmat korut myös käytössä. Omaa kättään on vaikea kuvata, mutta eiköhän tästä jonkinlaisen käsityksen saa.
Hyvää viikonloppua!
N
Kuten jo viime postauksessa mainitsin, olen ollut pitkään tekemättä yhtä ainutta korua. Kimmokkeen takaisin korujen pariin sain tästä (tai, pikemminkin, tässä on kimmokeen aikaansaama tuotos):
Kaverini toi siis minulle korjattavaksi turkoosin, pitkän kaulakorun, joka oli mennyt poikki hänen lapsensa tarrattua siihen. Vaihdoin korun alkuperäisen, ohuehkon siiman kaksinkertaiseen koruvaijeriin, kiinnitin niskapuolelle lukon yhteyteen pienen riipuksen korun pienimmistä kristalleista, sekä lyhensin korua, jotta sain tehtyä ylimääräisistä helmistä korvakorut.
Ostin loput ylijääneet kristallit kaveriltani ja tein niistä toiset korvakorut sekä rannekorun - niistä kuvia seuraavalla kerralla.
N
En muista, milloin viimeksi olen tehnyt koruja. Parina viime vuonna koruilu on väistynyt neulomisen tieltä. Viime viikolla otin kuitenkin korutarvikkeeni esille kaapista ja järjestin kaikki helmet, kivet, hopeat ynnä muut oikein siististi omiin lokeroihinsa ja laatikoihinsa.
Löysin tarvikkeiden seasta paljon osittain valmiita, ja muutaman jopa täysin valmiin, mutta unohdetun korun. Tässä niistä yksi, joka pääsi saman tien käyttöön.
Kuvassa on rannekoru, josta tuli sillä sekunnilla kun sen löysin, ihanin asia maailmassa (kuulostaa ehkä hieman liian materialistiselta tyyliini, mutta annettakoon se minulle anteeksi - on se vaan niin kaunis). Korulla on paljon tunnearvoa - sen noin puolisenttiset lasihelmet ovat peräisin mummun vanhasta kaulakorusta. Ja mummusta puheenolle: kuvausrekvisiittana on hänen kymmenkunta vuotta sitten maalaamansa kukkalautanen.
Lasi kimmeltää kauniisti, ja korusta kuuluu mukava kilinä. Lisäksi tykkään harmaasta hurjasti. Korun muut osat ovat hopeaa: helmet ovat korupiikeillä kiinni valmiissa hopeaketjussa (en ole siis tehnyt ketjua itse), ja lukkona korussa on oikein jämerä papukaijalukko.
Pitäisiköhän minun tänä vuonna yrittää taas elvytellä koruharrastustani takaisin entiselleen..? Korutarvikkeita järkkäillessäni ja helmiä hypistellessäni muistin, kuinka kivaa se olikaan. Neulomista en takuulla jätä, mutta ehkä sen oheen mahtuisi pieniä korutuokioita sinne tänne.
Nähdään pian!
Nelli
