lauantai 19. kesäkuuta 2010

Minäkin olen jalkapallofani

Kiitos jalkapallon mm-kisojen ja kaiken tämän sohvallalöhöämisen, olen kieputellut hirveän määrän helmiä kaula- ja rannekoruiksi. Eteen vain rasiallinen helmiä, hopealankaa ja pihtejä, ja koruja syntyy kuin itsestään. Puoli päätä seuraa peliä, toinen puoli käskee käsiä väkertämään.

Mainiot tummanharmaat, todella kauniskiiltoiset helmet. On näissä himpun verran sinertävää ja vihertävääkin mukana, eli kuva antaa ehkä hieman liian harmaan vaikutelman.











Samanlainen setti, makian punaisista helmistä, rannekorun kera.
























Ja vielä samanmoinen koru himmeän harmaanvaaleanpunaisista kaunokaisista. Rannekorussa leikin vähän hopealla; kieputin helmen ympärille yhden hopeasuikaleen.








































Olen hyvin iloinen, juttelimme erään tuttavani kanssa, joka myös on käsityöihminen, ja aiomme ottaa käsityömessuille pöydän joulun aikaan! Mietin asiaa jo viime vuonna, mutta en saanut aikaiseksi. Onneksi on nyt joku, jonka kanssa mennä, sillä en tiedä olisiko tänäkään vuonna tullut yksin mentyä. Ompa mukava olo.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Turkoosia ja puuta

Miten sitä hyvin usein, vaikka kiven koko mainitaan sitä tilatessa, yllättyy kiven nähdessään. Luulin että nämä olisivat olleet paljon pienemmät. Mutta mukavat korvispisarat niistä silti tuli! Ihanan virheettömät ja sileät turkoosit kivet.












Puusuorakaiteista ja messingistä sain aikaiseksi tosi kivan rannekorun. Tilasin millistä messinkilankaa ja tein siitä itse pienen hakaslukon koruun. On sen verran taipuvaista että on helppo puristaa kiinni korua lukitessa, ei pääse luikahtamaan auki.












Nyt jalitsua kattoon (hyvä syy syödä herkkuja matsia katsoessa:) !

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Pinkki päivä

Johan se on jo aika päivitellä jotain kuveja tännekin. Kiirettä on pitänyt, koko ajan on jossain menossa. Meillä on oma maapalsta, jossa kasvaa kaikenlaista syötävää; oon kulkenu ympäri Hailuotoa etsimässä linnunpesiä työn merkeissä; meillä on pesisjoukkue ja pari iltaa viikossa on menny pelatessa; kirppispöytä on jo toista kuukautta ja siellä pitää käyä järjestelemässä muutaman kerran viikossa... kaikennäköstä... Mutta oon mää silti ehtiny tehä korujakin. :)

Oon kyllä vähän pettynyt itseeni. Tilasin nimittäin hirviän läjän kiviä ja helmiä. Poden vähän tunnontuskia, mutta en mahtanut mitään itselleni kun ne oli niin ihania ja voi että kuinka kiva niitä on hiplata ja väkertää koruiksi... Sentään se periaate on pitänyt, etten tilaa korallia tahi puuta. Korallia ei saa ostaa, ne on elinympäristönä niin monelle otukselle. Ja metsiä on maailmassa aivan liian vähän, joten ei mielellään puitakaan saisi kaataa. (EDIT 5.7.2010 Tarkoitan siis nimenomaan eksoottisia, uhanalaisia puita, toki jostain koivusta voi tehä:) Kivet.. no, kivet on maata, ei elollista, mutta kaipa kaivosteollisuuskin saastuttaa.. Ja helmet on varmaan usein viljeltyjä, en tiedä minkälaisia ekologisia ongelmia se aiheuttaa. En mää kyllä toisaalta kovin usein ostele mitään uutta. Taas olen tämän saman ongelman edessä; saako edes joskus vähäsen? Mutta kävin mää kirpparillakin, ja vähän niin kuin vastapainoksi ostin hirveen läjän korutarvikkeita sieltä.

Mistä alkaisi.. Kaverit meni naimisiin lauantaina, ja löysin kirpparilta hienon mekon. Siihen piti tietenkin tehdä kaveriksi korut. Nää kivet on tosi kivoja pinkkejä neliöitä, joista tuli sekä ranne- että kaulakoru, ja pääsivät ne osaksi korviksiakin.

Pink it! -korusarja messinkiosien kera.

























Korvikset löytyivät kirpputorilta, oisivatko jotku henkkamaukkahelyt, mutta kuinka hyvin niihin passasikaan keskelle nuo kivet. Ja se mun mekko oli siis juuri samansävyinen; mustaa ja tummanpinkkiä.














Sitten vähän lisää pinkkiä. Kirppikseltä löytyi rannekoru, jonka purin ja tein uudestaan mekkoon sopivaksi. Osa helmistä on kirppikseltä, osa ei; mukana on muovia ja makeanveden helmiä ja kiviä. Hypistelin tätä korua melkein koko lauantain, on se niin ihana. Koru on viisirivinen, joten se on melko kookas ja näyttävä.
















Sitten vielä lisää pinkkiä... Samaa sarjaa korvikset, hyvin roikkuvaiset ja ihanat. Kristallia, muovia, kiviä, helmiä... Renkaat kirppislöytö.












Jospa siinä olisi tarpeeksi pinkkiä tälle päivälle. :)