Näytetään tekstit, joissa on tunniste muovihelmet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muovihelmet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. elokuuta 2011

Täällä taas!

Rapiat neljä kuukautta siihen menikin. Ensimmäinen koru pitkän tauon jälkeen on ihana rinsessakaulakoru työkaverin tyttärelle syntymäpäivälahjaksi.

Materiaaleina korussa on pieniä vaaleanpunaisia kiviä, kahden sorttisia makeanveden helmiä, erimallisia kristalleja, pieniä muovisia helmiä sekä hopeaa. Lukosta roikkuu pieni riipus.






















Tällä on hyvä aloittaa koruilu taas. :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kaulakoruja

Kevät tulee niin että kohisee. Taimikasvatukset ovat jo hyvällä mallilla, ja eteläikkunalla ne kovaa vauhtia kasvavatkin. Tänä vuonna olen laittanut itämään paljon erilaisia tomaatteja, paprikoita ja chilejä, katsotaan kuinka hyvin ne pienessä kasvihuoneessa sitten kesällä kasvavat. On siellä toki kaikkea muutakin kasvamassa, persilijaa, rukolaa, pinaattia, oreganoa... Makuuhuone alkaa olla aika täynnä purkkeja. :)

Helmikuun Älä Hilloa Helmiäsi -projekti jäi kesken, mutta tein minä kuitenkin noin joka toinen päivä korun. Nyt on vauhti vähän hidastunut, ja kuvien laittaminen koneelle on näköjään hyvin vaativa tehtävä kun näin harvaan on jäänyt blogaaminen. :) Tässä nyt kuitenkin maaliskuun alkupuolen tuotosta, muutama kaulakoru.

Kirppikseltä löytyi kaunis riipus, jonka ympärille rakensin mustista akaateista ja viininpunaisista muovihelmistä hopeoituun kuparilankaan kaulakorun. Riipuksesta puuttuu pari kiveä, mutta ei sitä kaukaa huomaa.










Nämäkin löytyivät kirpparilta, raikkaan punaiset muovihelmet ja hopeoitua kuparilankaa.














Sinisistä makeanvedenhelmistä tuli siro kaulakoru. Tämä on tehty hopeaan. En ole ihan tyytyväinen tuohon riipusosaa, joten voi olla että vaihdan sen tai lyhennän sitä vähän (se on hieman liian pitkä). Tuo lukko on ihan mun lemppari.
























Siinä pureksittavaa taas hetkeksi, nähdään pian!

maanantai 16. elokuuta 2010

Syssyn satoa

Syksy saapuu, tuntui jo tänä aamuna pikku viimana joka pureutui puseron läpi. Kylmä tuli, piti laittaa takki päälle. Onneksi aurinko jaksaa vielä vähän lämmittää.

Tein syksylle oman korusarjan, jossa yhdistyvät ruska, ilta-aurinko, satunnaiset lämpimät illat. Mitään kylmää ja koleaa näissä koruissa ei ole. Annetaan syksyn tulla!

Perhoisia :) Perhoset löytyivät kirppikseltä; yksistä korviksista tuli kolmet. Samoin ihanan oranssinkultaiset kirkkaat muovihelmet ovat kirppikseltä. Muu on messinkiä. Ensin kaikki yhdessä...











...sitten pienimmästä suurimpaan.
























Löysin kirppikseltä Calvin Kleinin vyön, joka koostui puisista renkaista (itse asiassa renkaat saattavat olla myös jonkun kuorta, esimerkiksi kookoksen, en ole varma). Renkaista syntyi samantien monta korua, ja niitä jäi vielä paljon, joten lisää varmasti tulee. Tämän kaulakorun ketju (mitälie metallia) on myös kirppikseltä. Mahtuu pään yli ilman lukkoa, ja laskeutuu kivasti rinnalle. Muut osat messinkiä.











Kaulakorun pariksi korvikset, samoista rinkuloista, koukut messinkiä.












Nämä seuraavat sainkin jo heti myytyä kaverille. Molempien korujen renkaat kirppikseltä, samoin kaulakorun nauha. Melko yksinkertaista, mutta ei sitä aina muuta tarvitakaan. :)












Nyt pitää lähteä kummitytön 5-vuotissyntymäpäiville (hui kauhistus kuinka nopeasti aika menee!). Tein Moonalle lahjaksi, yllätys yllätys, rannekorun ja korvikset (näette sitten ensi kerralla). Eihän sillä vielä korvareikiä ole, mutta nyt on pakko joskus laittaa. Ovelaa.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

ÄHH jatkuu

Nyt pikaisesti muutamat korut taas, jalkapallo jatkuu ihan justiinsa.

ÄHH 16: Mustikka. Pienet siniset makeanveden helmet.











ÄHH 17: Sammal. Tummanvihreät muovihelmet kirppikseltä, messingin kera.












ÄHH 18: Hattara. Messinkiä ja mattapintaiset, mainiot kivet kirppikseltä. Tai eiköhän nämä ole muovia, mutta tuntuvat ihan kiveltä. Tiedä häntä...











Nyt on pakko mennä katsomaan peliä, jatkan joskus, heippa!

torstai 1. heinäkuuta 2010

Ää hoohoota vielä vähän tälle illalle

Nyt näyttäisi toimivan taas tuo kuvien lataus.

Lisää korviksia siis.

ÄHH 9: Vanilija. Makeanveden helmiä, kristalleja ja helmiäisiä.


























ÄHH 10: Kesäyö. Makeanveden helmiä.

























ÄHH 11: Mehevät karpalot... Isot, kirppikseltä löydetyt muovihelmet. Aika mageet. :)














ÄHH 12: Neidonkenkä. Nämä on niin kauniit.. Harmaita kristalleja ja himmeitä makeanveden helmiä.


























ÄHH 13: Neidonkenkä, kakkosversio. Samanlaiset, pienemmät.














ÄHH 14: Jää. Kirkkaita kristalleja.












ÄHH 15: Limesorbetti. Nam. Pienenpienet kristallit ja vihreät kivet.












Nyt riittää :)

Ää hoo hoo jatkuu...

...näköjään samantien. Ajattelin että hittojakos, kuvataan nyt loputkin. Kuvat ovat kyllä hieman harmaita ja keinovalossa otettuja, mutta niinhän mulla aina. :) Eiköhän niistä käsityksen saa.

Aloitetaanpa taas parilla rannekorulla ja edetään siitä korviksiin.

ÄHH 5: Latte. Isoja savukvartsimöllyköitä.


























ÄHH 6: Planeetat. Tosin on kyllä melko kimalleplaneettoja. :) Kieputtelin isoimpien muovihelmienympärille hopiaa.













ÄHH 7: Turqoise. Eli nimensä mukaisesti turkoosia. Kauniit pienet soikelot.
















ÄHH 8: Orvokit. Tummansinisiä makeanveden helmiä ja kauniit Balin hop
eakoristeet.














Nyt lakkasi bloggerin kuvanlisäys toimimasta, kokeilen kohta uudestaan jos se sitten pelaisi.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Pinkki päivä

Johan se on jo aika päivitellä jotain kuveja tännekin. Kiirettä on pitänyt, koko ajan on jossain menossa. Meillä on oma maapalsta, jossa kasvaa kaikenlaista syötävää; oon kulkenu ympäri Hailuotoa etsimässä linnunpesiä työn merkeissä; meillä on pesisjoukkue ja pari iltaa viikossa on menny pelatessa; kirppispöytä on jo toista kuukautta ja siellä pitää käyä järjestelemässä muutaman kerran viikossa... kaikennäköstä... Mutta oon mää silti ehtiny tehä korujakin. :)

Oon kyllä vähän pettynyt itseeni. Tilasin nimittäin hirviän läjän kiviä ja helmiä. Poden vähän tunnontuskia, mutta en mahtanut mitään itselleni kun ne oli niin ihania ja voi että kuinka kiva niitä on hiplata ja väkertää koruiksi... Sentään se periaate on pitänyt, etten tilaa korallia tahi puuta. Korallia ei saa ostaa, ne on elinympäristönä niin monelle otukselle. Ja metsiä on maailmassa aivan liian vähän, joten ei mielellään puitakaan saisi kaataa. (EDIT 5.7.2010 Tarkoitan siis nimenomaan eksoottisia, uhanalaisia puita, toki jostain koivusta voi tehä:) Kivet.. no, kivet on maata, ei elollista, mutta kaipa kaivosteollisuuskin saastuttaa.. Ja helmet on varmaan usein viljeltyjä, en tiedä minkälaisia ekologisia ongelmia se aiheuttaa. En mää kyllä toisaalta kovin usein ostele mitään uutta. Taas olen tämän saman ongelman edessä; saako edes joskus vähäsen? Mutta kävin mää kirpparillakin, ja vähän niin kuin vastapainoksi ostin hirveen läjän korutarvikkeita sieltä.

Mistä alkaisi.. Kaverit meni naimisiin lauantaina, ja löysin kirpparilta hienon mekon. Siihen piti tietenkin tehdä kaveriksi korut. Nää kivet on tosi kivoja pinkkejä neliöitä, joista tuli sekä ranne- että kaulakoru, ja pääsivät ne osaksi korviksiakin.

Pink it! -korusarja messinkiosien kera.

























Korvikset löytyivät kirpputorilta, oisivatko jotku henkkamaukkahelyt, mutta kuinka hyvin niihin passasikaan keskelle nuo kivet. Ja se mun mekko oli siis juuri samansävyinen; mustaa ja tummanpinkkiä.














Sitten vähän lisää pinkkiä. Kirppikseltä löytyi rannekoru, jonka purin ja tein uudestaan mekkoon sopivaksi. Osa helmistä on kirppikseltä, osa ei; mukana on muovia ja makeanveden helmiä ja kiviä. Hypistelin tätä korua melkein koko lauantain, on se niin ihana. Koru on viisirivinen, joten se on melko kookas ja näyttävä.
















Sitten vielä lisää pinkkiä... Samaa sarjaa korvikset, hyvin roikkuvaiset ja ihanat. Kristallia, muovia, kiviä, helmiä... Renkaat kirppislöytö.












Jospa siinä olisi tarpeeksi pinkkiä tälle päivälle. :)