Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeanvedenhelmet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeanvedenhelmet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. syyskuuta 2011

Korukoplan haastekoru, olkaa hyvä!

Tässä se nyt sitten on, pari päivää myöhässä. Korukoplan tämänkertainen haaste oli yhdistää kolme asiaa: PUNAINEN, SADE ja KOLME. Punainen ja Kolme aiheuttivat heti vision päässäni. Helppoa siis. Paitsi tuo Sade. Sitä piti miettiä koko ilta. Minulle sade on sinistä (vaikkei se oikeasti olekaan), joten siitä lähdettiin.

Punaisessa koruvaijerissa on tummansinisiä makeanveden helmiä ja pieniä metallinhohtoisia mustia välihelmiä. Kohokohtana on sininen pisaranmuotoinen riipus, joka on peräisin ystävän vanhasta kaulakorusta. Lukko, joka ei tässä näy, on hopeaa (sellainen ihan pieni perus vaijerilukko). Koru toimii hyvin myös ilman riipusta.













Sade-osio jäi kaivertamaan mieltäni, sillä ei tuosta korusta mitenkään ensimmäisenä tule sade mieleen. Mutta se olikin haastava tehtävä, ja jos käytte kurkkaamassa tuolta Korukopla-linkin takaa muita koruhaasteen koruja, näyttää siinä olleen muillakin pulmaa! :) Melko kekseliäästi koruilijat ovat kuitenkin saaneet kaikki kolme asiaa yhdistettyä.


Seuraavaa haastetta odotellessa,

Nellu

tiistai 2. elokuuta 2011

Täällä taas!

Rapiat neljä kuukautta siihen menikin. Ensimmäinen koru pitkän tauon jälkeen on ihana rinsessakaulakoru työkaverin tyttärelle syntymäpäivälahjaksi.

Materiaaleina korussa on pieniä vaaleanpunaisia kiviä, kahden sorttisia makeanveden helmiä, erimallisia kristalleja, pieniä muovisia helmiä sekä hopeaa. Lukosta roikkuu pieni riipus.






















Tällä on hyvä aloittaa koruilu taas. :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kaulakoruja

Kevät tulee niin että kohisee. Taimikasvatukset ovat jo hyvällä mallilla, ja eteläikkunalla ne kovaa vauhtia kasvavatkin. Tänä vuonna olen laittanut itämään paljon erilaisia tomaatteja, paprikoita ja chilejä, katsotaan kuinka hyvin ne pienessä kasvihuoneessa sitten kesällä kasvavat. On siellä toki kaikkea muutakin kasvamassa, persilijaa, rukolaa, pinaattia, oreganoa... Makuuhuone alkaa olla aika täynnä purkkeja. :)

Helmikuun Älä Hilloa Helmiäsi -projekti jäi kesken, mutta tein minä kuitenkin noin joka toinen päivä korun. Nyt on vauhti vähän hidastunut, ja kuvien laittaminen koneelle on näköjään hyvin vaativa tehtävä kun näin harvaan on jäänyt blogaaminen. :) Tässä nyt kuitenkin maaliskuun alkupuolen tuotosta, muutama kaulakoru.

Kirppikseltä löytyi kaunis riipus, jonka ympärille rakensin mustista akaateista ja viininpunaisista muovihelmistä hopeoituun kuparilankaan kaulakorun. Riipuksesta puuttuu pari kiveä, mutta ei sitä kaukaa huomaa.










Nämäkin löytyivät kirpparilta, raikkaan punaiset muovihelmet ja hopeoitua kuparilankaa.














Sinisistä makeanvedenhelmistä tuli siro kaulakoru. Tämä on tehty hopeaan. En ole ihan tyytyväinen tuohon riipusosaa, joten voi olla että vaihdan sen tai lyhennän sitä vähän (se on hieman liian pitkä). Tuo lukko on ihan mun lemppari.
























Siinä pureksittavaa taas hetkeksi, nähdään pian!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Vuosijuhlamekko ja lepatin

Iltaa!

Lähempää kuvaa ei nytten ole, mutta hyvin onnistui puku. Miehenpuolikas sanoo tekemääni jakkua Harry Potter -takiksi, ja kyllä nuo hihat kieltämättä vähän noitamaiset ovat, hih. Liehuvatkin miten sattuu. Mekko on satiinia muistaakseni, ja jakku mummun kätköistä löytynyttä egyptiläistä puuvillaa.

Punkkari ja neito.













Tässä kaunista ruskeaa kristallia ja valkeat makeanveden helmet.











Hei vaan!

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kohta on jo viikonloppu :)

Meillä on lauantaina meidän biologien killan 50-vuotisjuhlat, joihin olen tehnyt ystävälleni topin ja hameen, ja tuunannut omaa mekkoanikin jonkin verran. Vielä pitäisi ehkä korut tehdä asuun sopiviksi. Näytän sitten kuvia lauantain jälkeen kun puvut ovat olleet virallisessa käytössä. :)

Tänään esittelen teille helmiä. Kuvat eivät muita selittelyjä kaipaa, joten antaa mennä.

Sinistä...




















...punaista...




















...mustaa (siniviherharmaavivahteella)...










...maailman kauneinta vaaleanpunaista...




















...vähän eri vaaleanpunaista...










...sekä metallinvihreää ja valkoista.










Jospas tosiaan ensi kerralla niitä neuleita ja ompeluksia sitten :)

maanantai 6. syyskuuta 2010

Pronssia

Nämä löytyivät kirppikseltä "pronssikoruina", mutta en näe niissä mitään leimaa, mitä lienevät. Sinisen kanssa sopivat kuitenkin hyvin yhteen.











Eipä muuta tällä kertaa! :)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Oiva läjä korviksia

Kamera on taas elävien kirjoissa. Back to business. Olen tehnyt hirveästi korvakoruja ja rannekorujakin, lähinnä tulevia käsityömessuja varten. Ja pitkästä aikaa myös neulonut. Yhtäkkiä, liekö alkavalla syksyllä jotain tekemistä asian kanssa, kaikki kaverit ovat halunneet kaikenlaista lämmikettä.

Aloitetaan valkoisilla korviksilla. Molemmissa kivi samaa, hieman hohkaista.












Sitten vihreitä. Vasemmanpuoleisissa ihanaa sileää kiveä (kirppikseltä), oikealla säröakaattia. Alempana kaunista sinivihreää (kirppikseltä).
























Pinkkejä. Vasemmalla pienet viistehiotut akaatit, oikealla sileät, vähän isommat akaatit (molemmat kirppikseltä), alempana vasemmalla kristalleja (pikkukristallit eivät ole noin oranssinsävyisiä luonnossa), oikealla pienenpienet helmet. Vieläkin alempana violetit viistehiotut ametistit (kirppikseltä), rannekorussa pinkkien kirppikseltä löytyneiden kivien kera loistava viistehiottu vuorikristalli.

































Mustia ja harmaita. Kirppikseltä kahdet sydämet, sekä pienet vihreät kivet (nekin kirpikseltä). Koukut messinkiä. Alempana vasemmalla pienten kristallien seurana mustat kirpputoriltä löydetyt kivet, oikealla kristalli poikineen. Pyöreät kristallit ovat oikeastaan vähän sinisävyisiä, mutta kartiot harmaita. Rannekorussa mustia akaatteja ja hopeaa.

































Punasävyisiä. Vasemmalla pienet punaoranssit akaatit, oikealla lituskat tummanviininpunaiset kivet, alhaalla oranssit puikulat. Kaikki kirppikseltä.






















Ja tässä vielä neulomani kynsikkäät. Onpas ne elegantit. :) Lankakin on tavallaan kierrätettyä, mummun vanhaa Novitan Floricaa, jota on kaapit täynnä.










Jokohan tämä riittää tällä kertaa? Nyt vaan lisää koukkuja viilaamaan niin voipi tehä lisää korviksia.