Tein miehenpuolikkaalle luotolaispaidan ohjetta mukaillen villapuseron keväällä. Paita on musta, eikä siinä ole luotolaiselle tunnusomaista kuviota rinnassa, eivätkä myöskään hihat ole aivan niin pussukat kuin "oikeassa" paidassa, mutta näin toivottiin, ja hyvin istuu. Eilen sain räpsittyä paidasta pari kuvaa; tässä tulos.

Tämä talven alku on sujunut neulomisen merkeissä ja olen saanut aikaan jo vaikka mitä. Sukkia on syntynyt roppakaupalla ja sanotaanko ettei pipoista ole pulaa vähään aikaan.. Mutta niistä ensi kerralla!
Muutettiin, ja saamme nettiyhteyden vasta kahden viikon päästä, joten taas tulee taukoa. Sittenpä on ainakin monta korua esiteltävänä :)
Nyt tulee vähän pidempi tauko, lähden siskon kanssa matkoille ja palaan vasta puolentoista viikon päästä. Hyvää matkaa meille! :)
Ei tässä näytä kauheesti ehtivän töiden lisäksi paljon mitään muuta tekemään, varsinkaan kun on iltavuorossa. Kotiin kun tulee niin telkkari vaan päälle ja möllöttämään. :)En ole ehtinyt tekemään kuin parit korvikset; ensimmäisiin hajotin kirpparilta löytämäni kamalat riipuskorvakorut, ja tein niistä yhdet suosikeistani. Väri on ihanan syvä tummanvihreä!

Näissä kivinä ovat suuret pisaranmuotoiset hohkaiset kivet. Aika näyttävät.
Ensi viikolla pääsen varmaan aamuvuoroon, joten jospa sitä saisi jotain aikaiseksi käsityörintamalla.
Hyvää yötä, taas on myöhäinen ilta ja pitäisi painua petiin.
Mui mui